tiistai 5. huhtikuuta 2016

Tavoitteita tälle vuodelle

IMG_7058

Mitä tavoittelemme tänä vuonna Aidan kanssa? Tavoitteita on jo kovin yritetty saavuttaa, mutta vielä on matkaa! Kirjoitetaan ne nyt sitten, kun niin tuore blogi ettei ole vielä ehtinyt, vaikka vuosi on jo pitkällä. Tässä niitä nyt sitten tulisi:

♥ Agilityn SM-kisoissa oman seuran joukkueeseen pääseminen

♥ Agilityn SM-kisoissa yksilökisoissa starttaaminen eli SM-nollien metsästäminen ennen kesäkuuta (3 on tämän hetkinen tilanne!)

♥ Kisakokemuksen kerääminen

♥ Ahkera valmentautuminen ja kehittyminen agilityn parissa, yhteistyön paraneminen

♥ Rallytoko kisoihin osallistuminen syksymmällä

Näillä mennään siis tämä vuosi, katsotaan mitä kaikkea saammekaan aikaan. Harrastaminen tuon neidin kanssa on parasta ikinä eli motivaatio on kohdillaan. Paljon on töitä edessä, etenkin nyt ajatellen noita SM-kisoja. Koira on vielä nuori ja minä melko kokematon ohjaaja, eli haastetta riittää. Kiire meillä ei oikeasti ole, mutta olisihan se huippua siellä päästä jo tänä vuonna starttaamaan ja suunnata sitten ensi vuonna suuremmilla tavotteilla sinne!

Kisapainoitteista siis on! Pääasiassa tavoitteet koskevat agilityä, mutta haaveissa olisi myös käydä tutustumassa rallytoko kisoihin, sillä rallytokoa on alkeis- ja alkeisjatkokurssi takana sekä nyt treenailemme omatoimiryhmässä sitä aina silloin tällöin. Olimme itseasiassa viikonloppuna ensimmäistä kertaa tänä vuonna treenaamassa sitä!

Millaisia tavoitteita teillä on koirienne kanssa? :)

nimijuttu

4 kommenttia:

  1. Meillä nyt suunnitelmissa jalan parannuttua agilityn alkeiskurssille suunnata :-) ja paimennusta olis kans siisti kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! :) Hei tuo paimennus unohtui, sitä me kans aiotaan ehdottomasti mennä kokeilemaan vielä tänä vuonna!

      Poista
  2. Voi teillähän on paljon tekemistä ja puuhaa. :) Teidän videoita on ihan mahtavaa katsella.

    Meillä loppui Jasperin kanssa hetki sitten ihan perus pentukurssit.. Oon miettinyt jatkoa ja mitä me ruvettais harrastamaan, kun tiesin jo pentua hakiessa että hän oli alusta alkaen ollut aika itsepäinen tapaus jo kasvattajankin mielestä. x) Ei mua haittaa vaikka se on alusta alkaen ollut vähän hulivili, kun kouluttaa lisää niin hyvä tulee..

    Kontaktiharjoituksia ja muuta perusharjoituksia saa treenata vielä lisää ulkona.. Toivoisin että koira tulevaisuudessa pystyis keskittymään muhun täysillä eikä pyöriviin lehtiin tai lenkkeilijöihin mitkä näyttää niiiin mielenkiintoiselta juostessaan ja olis aivan täysi hallinta. Toivottavasti hänen "pikkuveljensä" tulevaisuudessa olisi hieman rauhallisempi tapaus. :D Ja tulis mahtava Yin ja Yang tasapaino. :D Hah!

    Katsellaan tässä kevään tullessa mitä keksittäis! Kehtaanko perusalkeetkursseille mennä ennenkuin tuo koira jaksaa keskittyä täysillä mun kanssa. :) <3

    Yks mikä ois kans toooosi mukava olis se että joku laittais pystyyn jonkinlaisen Satakunnan shelttitreffiryhmän yms. missä voisi vaikka kokoontua vähän isommallakin porukalla tulevaisuudessa. :) Huomasin että joku perusti Pk-alueen ryhmän, joten Satakunnan ryhmä ois musta kans tosi jees!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Agility on ainakin huippulaji, suosittelen! ;) Sheltistä on moneksi eli rohkeesti vaan kokeilemaan mikä ois se just teidän juttu.

      Ootko facessa Lännen sheltit ryhmässä? :) Siellä sovitaan shelttitapaamisia juurikin Satakunnan alueella! Ja lisäksi on ainakin Porin seudun sheltit -ryhmä, jossa myös sovitaan treffejä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)